Heidi Pakarinen, Uittamo, tanssit

sunnuntai 12.06.2016 19:00

Heidi Pakarinen & Karavaani

Liput 15 e.

 

Heidi Pakarinen on Tangokuningatar 2013.  Heidi valittiin Tangokuningattareksi Seinäjoen Tangomarkkinoilla 2013 – kolmiosaisessa laulukilpailun finaalissa tuomariston kaikki jäsenet asettivat Heidin ykköseksi kisan superfinaalissa. Heidi kunnioittaa syvästi entisajan säveltäjätaiteilijoiden upeita melodioita, sävelkulkuja ja harmonista kauneutta. Hän rakastaa vanhoja tangoja ja tangokuningattaren kruunu on ollut unelma 13-vuotiaasta asti.

 

Vuonna 2015 Heidi on mukana uuden Musiikin Kilpailussa kappaleella Bon Voyage. Bon Voyage edusti uutta Heidiä, joka tuo mieleen 70-luvun diskoiskelmän kultakauden. Kappale on upean ja näyttävän, herkän mutta vahvan naisen ylistyslaulu.

 

Heidi on nähty mm. Lahden Unicef-kaupunkivuoden lähettiläänä. Debyyttilevy Sun kuningatar ilmestyi 2014 ja albumin laulu Kitara ilman kieliä valittiin vuoden 2014 Kajaushitiksi. Iskelmän 2014 Vuosiäänestyksessä Heidi Pakarinen oli mukana sarjoissa: Vuoden Naisartisti, Vuoden Tulokas ja Vuoden Albumi: Sun kuningatar.

 

Top