Idän ja Lännen tiet, Laila Kinnunen, Olavi Virta, Amadeus Lundberg, Milana Misic

lauantai 16.07.2016 15:00

Idän ja lännen tiet – Laila Kinnunen & Olavi Virta

Uittamo Paviljongilla vietetään kesäistä Nostalgia-viikonloppua! Perjantaina 15.7. uudet Tangokuninkaalliset 2016 sädehtivät ensimmäisellä yhteiskeikalla ja lauantaina 16.7. nostalgiaillassa estradilla viihdyttävät konserttityyppisessä Idän ja lännen tiet -musiikkiesityksessä kaksi valovoimaista solistia ihanien iskelmien siivittämänä.

 

Suomen tunnetuimpien laulajalegendojen laulut elävät yhä. Laila Kinnusen ja Olavi Virran tunnetuksi tekemät sävelmät ovat ilahduttaneet jo vuosikymmenien ajan niin levyillä, radiossa kuin televisiossa. Kahden suurtähden kunniaksi käsikirjoitettu ainutlaatuinen konsertti, Idän ja lännen tiet saa heinäkuussa Seinäjoen kaupunginteatterissa ensi-iltansa, mutta jo heti seuraavana viikonloppuna saa Turku nauttia uudesta esityksestä.

 

Lailan ja Olavin laululliset polut kohtaavat Idän ja lännen tiet –konsertissa, jonka tulkitsijoina nähdään itseoikeutetusti Laila Kinnusen tytär Milana Misic sekä paljolti Olavi Virtaa levyilläänkin tulkinnut Amadeus Lundberg. Konsertin musiikista vastaa Juha Tikan orkesteri.

 

Konsertin nimeksi valikoitui Bond-teemana tutuksi tullut laulu Idän ja lännen tiet, jonka Laila levytti 60-luvulla. Lisäksi konsertissa soivat mm. Lazzarella ja Mandshurian kummut sekä Virran laulamina tutuksi tulleet Hopeinen kuu ja Yö kerran unhoa annoit.

 

Idän ja lännen tiet –konsertti
Uittamo Paviljonki, Turku
La 16.7.2016, klo 15:00
Amadeus Lundberg, Milana Misic
Juha Tikan orkesteri

 

Esityksessä on istumakatsomo!

 

Liput alk. 27 e. Ennakko: TuTon toimisto (Huom! Toimisto suljettu heinäkuun), Sepänkatu 5 b, p. 02 214 6400 sekä Koru-Linnea, Eerikinkatu 16 (ark. 10.00-17.30, la 10-15) sekä Ticketmasters/Lippupalvelu (alk. 29,50) pisteet kautta maan, Turussa Lippupalvelun pisteet mm. Wiklund, Stockmann, Prismat, K-Citymarketit. Lisäksi Uittamon lippukioski tapahtumapäivinä. www.uittamo.fi

 

Lisätietoa esityksestä ja esiintyjistä.

 

Ryhmätiedustelut: Vesa Puukari, 045 256 3009. Tuotanto MagnumLive.

Top