Janne Tulkki Uittamo Turku

perjantai 28.07.2017 20:00

Janne Tulkki & Tulinen Sydän

Liput 15 e.

 

Janne Tulkki on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa musiikkiviihteen huipulla jo kahdella vuosikymmenellä. Uralle mahtuu yli 250 000 myytyä albumia sekä ansaittua kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa.

 

Jannen uran läpimurto tapahtui vuonna 1998, jolloin hän sijoittui toiseksi Syksyn sävel -kisassa kappaleella Kulkurin kuu. Radioissa listojen kärkisijalle nousi myös kappale Sinisen taivaan sateenkaari. Vuonna 1999 julkaistiin esikoislevy Janne Tulkki, joka ylsi huikeisiin myyntimääriin – tällä hetkellä levyä on myyty jo yli 96 000 kappaletta. Janne valittiin Vuoden solistiksi 1999 ja vuonna 2000 hän sai miesartistitulokkaan Emman.

 

Vuonna 2001 Janne osallistui toistamiseen Syksyn Säveleen ja vei upeasti voiton kappaleenaan Yksinäinen pitkä tie. Janne jatkoi menestyksekästä uraa ja keikkamäärät hipoivat huippuja. Sympaattisen artistin keikkatahti on jatkunut edelleen tiiviinä ja yhtyeenä on nykyään Tulinen Sydän.

 

Mukaan repertuaariin ovat tulleet myös monenlaiset konserttiohjelmistot, muun muassa Tapio Rautavaaran musiikkiin perustuva viihdyttävä konserttituokio, joka sisälsi kiertueen kohdistettuna hoivakotien vanhuksille vuosina 2012-2013.

 

Janne on julkaissut myös uutta musiikkia, joista uusimmat ovat Risaiset tossut ja särkynyt sydän (2014), Jotain mihin luottaa (2015) ja Jotakin on ja jotakin ei (2016).

Top