Janne Tulkki Uittamo Turku

perjantai 10.06.2016 20:00

Janne Tulkki & Tulinen sydän

Liput 15 e. Turkulainen-kaupunkilehden lukijatanssit! Illan aikana mm. arvontaa.

Turkulainen, Uittamo, lukijatanssit

Janne Tulkki on viihdyttänyt suomalaista tanssi- ja iskelmäkansaa musiikkiviihteen huipulla jo viitisentoista vuotta. Yli 250 000 myytyä albumia. Kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa.

 

Jannen uran läpimurto tapahtui vuonna 1998, jolloin hän sijoittui toiseksi Syksyn sävel -kisassa kappaleella Kulkurin kuu. Radioissa listojen kärkisijalle nousi myös kappale Sinisen taivaan sateenkaari. Vuonna 1999 julkaistiin esikoislevy Janne Tulkki, joka ylsi huikeisiin myyntimääriin – tällä hetkellä levyä on myyty jo yli 96 000 kappaletta. Janne valittiin Vuoden solistiksi 1999 ja vuonna 2000 hän sai vuoden 1999 Miesartistitulokkaan Emman.

 

Vuonna 2001 Janne osallistui toistamiseen Syksyn Säveleen ja vei upeasti voiton, viimeistä kertaa järjestetystä perinteisesti Syksyn Sävel -kisasta: Kappaleena oli Yksinäinen pitkä tie. Janne jatkoi menestyksekästä uraa ja keikkamäärät hipoivat huippuja. Sympaattisen artistin keikkatahti on jatkunut edelleen tiiviinä ja yhtyeenä on nykyään Tulinen Sydän.

 

Mukaan repertuaariin ovat tulleet myös monenlaiset konserttiohjelmistot mm. Tapio Rautavaaran musiikkiin perustuva viihdyttävä konserttituokio. Janne on esiintynyt Rautavaara-teemalla myös hoivakotien vanhuksille mittavalla kiertueella (2012-2013).

 

Janne on jälleen piipahtanut studiossa ja 2014 alkuvuodesta julkaistiin uusi singlejä ovat Risaiset tossut ja särkynyt sydän (2014), Jotain mihin luottaa (2015) ja Jotakin on ja jotakin ei (2016).

Top