kuva2

sunnuntai 06.08.2017 19:00

Markku Aro & Diesel

Liput 15 e.

 

Markku Aro on viihdyttänyt, ilahduttanut ja tanssittanut suomalaisia vuodesta 1968 saakka. Menestyslevyjä on syntynyt tasaiseen tahtiin, joka on auttanut Aroa vakiinnuttamaan asemansa alan kärkikaartissa. Hyvännäköinen, Jestas sentään, Oma kultasein, Etsin kunnes löydän sun, Keskiyön aikaan… Markku Aron uran varrella on ollut monia hittejä, jotka ovat taanneet suosion jatkumisen.

 

Markku Aro on koko uransa ajan ollut tunnollinen esiintyjä, ja juuri siksi tanssiva yleisö on ottanut hänet omakseen. Vaikka hittien välit ovat joskus venähtäneetkin, on lavasuosio silti pysynyt vakaana. Jatkuva keikkailu ja hyvin hoidetut tanssi-illat ovat luoneet hänen uralleen vankan ja kestävän pohjan.

 

Kolmekymmentäkuusi vuotta pinnalla on pitkä aika. Monia tyylisuuntauksia on tullut ja mennyt. Tähtiä on syntynyt ja sammunut, mutta Markku Aro on kulkenut omaa tietään. Hän ei ole pyrkinyt seuraamaan kansainvälisiä ilmiöitä vaan kehittämään mieluummin henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Musiikin perustana on vahva, vuosien koulima lauluääni ja erehtymätön tekniikka.

 

Markku Aro on yksi niistä vanhan kaartin laulajista, jotka ovat yhtä paljon esiintyjiä kuin levylaulajia. Heidän musiikkinsa perustuu ohjelmistoon, joka voidaan toteuttaa ilman taustanauhoja myös lavalla. Markku Aron karisma on parhaimmillaan juuri livekonserteissa, jossa yhteys yleisöön on vankkumaton.

Top