Turun Uittamo Paviljonki –

tapahtumapaikka ja ravintola elämyksiä tulvillaan Turussa meren äärellä!

Ladataan Tapahtumat

« Kaikki Tapahtumat

Tanssit: Hurma

4 elokuun @ 18:00 - 23:00 UTC+0

Hurma, UIttamo tanssit

Tanssit klo 18-23. Liput 20 €.
Ennakko Lippu.fi ja R-kioskit (+ palv.maksut).
Tuntia ennen ovelta. 

 

Hurma aloitti keikkailun varsinaisesti vuonna 2010 ja on siitä lähtien hurmannut ympäri Suomea. Vastaanotto on ollut huikeaa ja välitön meininki on jo saanut runsaasti Hurma-faneja liikkeelle.

 

Voitto Viihdyttäjä -kisassa toi Hurman koko kansan tuntemaksi housebandiksi Kesäillan valssi – ohjelmassa. Hurma on valittu Vuoden tanssittajatulokkaaksi ja Vuoden tanssittajaksi ja huima suosio jatkuu edelleen. Siitä kertoo täpötäysi keikkakalenteri.

 

Hurman ensimmäinen single oli nimeltään Sattuuhan niitä. 2013 Hurma julkaisi hauskan Marjanpoimija-musavideon, josta tehtiin myös oma -single ja vähän myöhemmin Mansikka-mix dance-versio. Seuraava singlejulkaisu oli Tahdon, joka on musiikkia palkitusta Klikkaa mua -tv-sarjasta: Hurma feat. Jenni ’Jepa’ Lambert. Singlet siivittivät debyyttialbumin Oletko valmis? -julkaisua Universal Musicin tallissa. Saman niminen albumi näki päivänvalon 2014.

 

Uusimpia julkaisuja: Lupaan sulle -single julkaistiin edesmenneen Hurman rumpali Joni Sorsan muistolle (2016). Singlejulkaistusta On toinen parhaissaan (2017) julkaistiin myös musiikkivideo. Sittemmin on julkaistu singet Viattomat, Sinulle ainoa ja Kaikuluotain. 

 

Hurma on saanut viihdyttää suomalaista tanssikansaa jo yli kymmenen vuotta. Itseään leppoisasti laulu- ja soitinyhtyeeksi tituleeraava yhtye julkaisi 2021 uuden tanssi-albumin, jonka nimenä on ytimekkäästi: Hurma. Musiikkina levyltä löytyy mielenkiintoisia kappaleita uudelleen modernisti sovitettuna –  Angry Birdsistä Hevipolkkaan ja Game of  Thronesiin.

 

– Meiltä on pitkään toivottu äänitettä, jossa esittäisimme omia versioita ohjelmistomme suosituimmista kappaleista. Huutoon on nyt vastattu. Julkaisimme HURMA-albumin, jossa on 16 kappaletta toivotuimmista cover-versioistamme. Kappaleet ovat levyllä tanssityylein pareittain, aivan kuten ne keikoillakin esitetään. Albumi juhlistaa samalla Hurma-yhtyeen 10-vuotista uraa tanssimusiikin saralla, bändi pohtii. 

 

Hurman keikkatahti on yksi Suomen kovimmista, yhtye esiintyy n. 150 keikan vuosivauhtia.

 

Tiedot

Päivämäärä:
4 elokuun
Aika:
18:00 - 23:00 UTC+0
Tapahtumaluokka:
Tapahtuma tagia:

Järjestäjä

TuTo / MagnumLive

Tapahtumapaikka

Uittamo Paviljonki
Rykmentintie 29
TURKU, 20880 Suomi
+ Google Map
Puhelin
0409003841
Näytä Tapahtumapaikka WWW-sivusto