Uittamon lavan historia kantaa 1930-luvulle saakka. Nykytiedon mukaan tanssilava rakennettiin vuonna 1930, ja siitä lähtien siellä on järjestetty niin perinteisiä tansseja kuin monia muitakin tapahtumia.
Alunperin esiintyjien estradina toimi samantyyppinen lava ja kupu kuin mitä Samppalinnan ravintolan piha-alueella löytyy. Vuonna 1990 toimintaan tuli hetkeksi tauko, kun lavalla riehui tulipalo. Jo vuotta myöhemmin uudelleen rakennetulta lavalta kaikuivat kuitenkin jälleen tanssin tahdit.