Turun Uittamo Paviljonki –

tapahtumapaikka ja ravintola elämyksiä tulvillaan Turussa meren äärellä!

ABBA – Dancing Queen

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Vaikka ABBA on pysytellyt poissa estradeilta 40 vuotta, sen kultainen kimallus ei ole hiipunut minnekään. Ruotsalainen ABBA on edelleen yksi kaikkien suosituimmista ja myydyimmistä yhtyeistä, jonka ajatonta diskopoppia rakastavat yhä kaikenikäiset kuulijat ympäri maailman. Koe Abban tarina uudelleen! Upea musiikki, loistavat laulajat ja tanssijat sekä sirkustaitelija saavat aikaan sellaisen ilotulituksen, että katsojat tempaistaan keskelle Abba-huumaa.… Jatka lukemista ABBA – Dancing Queen

Uittamon kesäteatteri: Ihan Tuuliajolla

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Ihan Tuuliajolla – musikaalikomedia Eppujen, Juicen ja Hassisen koneen hiteillä Musikaali kertoo kaikkien aikojen rock-risteilystä. Tuuliajolla -kiertue oli joukko rock-konsertteja Saimaan rantakaupungeissa, kun yhtyeet purjehtivat Heinävesi-nimisellä sisävesilaivalla kaupungista toiseen. Ensimmäinen Tuuliajolla-risteily tehtiin vuonna 1981 ja kiertueita järjestettiin 1980-luvulla yhteensä viisi. Tarina saa alkunsa, kun maakuntalehden urheilutoimittaja Eino joutuu vastoin tahtoaan tekemään juttua rock-risteilystä musiikkitoimittajan sairastuttua.… Jatka lukemista Uittamon kesäteatteri: Ihan Tuuliajolla

Tanssit: Jere Vilkkinen & Fernanda

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Tanssit klo 18-22. Liput 19 €. Ennakko Lippu.fi ja R-kioskit (+ palv.maksut). Tuntia ennen ovelta.    Tanssiorkesteri Fernanda on perustettu v. 2002. Perustamishetkellä kaikki jäsenet olivat salolaisia ja siksi Fernanda voidaankin luokitella salolaiseksi tanssiorkesteriksi.    Fernanda on esittänyt vuosien varrella perinteisen tanssimusiikin lisäksi nykyiskelmää. Orkesteri on profiloitunut sekä haitari- että rautalankapohjaiseen musiikkiin.   Orkesterin aikaisempina laulusolisteina on toiminut Ville… Jatka lukemista Tanssit: Jere Vilkkinen & Fernanda

Raparperitaivas – ilta Göstan ja Leavingsin kanssa

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Gösta Sundqvist on todellinen suomirockin suurmies, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Raparperitavas on syväluotaus Göstan elämään ja musiikkiin. Esityksessä Gösta kertoo elämästään, nuoruudestaan, jalkapallosta, kappaleiden synnystä, ja maailman menosta – kaikki tämä göstamaisella huumorilla höystettynä. Illan mittaan hän tapaa monia ystäviään, ja myös hänen laulujensa hauskat henkilöt heräävät eloon. Esityksessä kuullaan kaikki Leevi… Jatka lukemista Raparperitaivas – ilta Göstan ja Leavingsin kanssa

Vappukarkelot

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Uittamo Paviljongin kesäkausi starttaa jälleen vappuaattona! Uittamon Vappukarkelot kutsuu juhlistamaan sekä Paviljongin kesäkauden avajaisia että vappua. Illan tunnelmaa nostattaa livemusiikki, joka virittää kesäfiilikseen jo toukokuun kynnyksellä. Vappuaaton brunssi on katettuna klo 16–19, ja ravintola palvelee klo 16–23. Tule mukaan ottamaan varaslähtö kesään 2025 ja viettämään ihania vappujuhlia! Lisätietoja tapahtumasta julkaistaan kevään aikana.

Vappubrunssi

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Paviljongin perinteinen vappubrunssi tarjoillaan upeissa Uittamon merellisissä maisemissa 1.5.2025. klo 12-16. Menu ja lisätiedot päivitetään tähän myöhemmin keväällä. Varaa pöytä ennakkoon varmistaaksesi paikkasi brunssilla. Edellisenä vuonna brunssi oli loppuunmyyty. Varaukset: mari@staralone.fi/ tai 0409003841

Äitienpäivä Uittamolla

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

On aika juhlistaa elämämme ihmeellisimpiä ihmisiä hyvän ruoan, seuran ja upeiden merimaisemien äärellä. Äitienpäivää vietetään Uittamo Paviljongilla 10.5. klo 11-18. Varaa pöytä ennakkoon varmistaaksesi paikkasi. Varaukset: mari@staralone.fi tai 0409003841 Lisätietoja tapahtumasta päivitetään myöhemmin keväällä.

Raparperitaivas – Kesäilta Göstan ja Leavingsin kanssa 

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Gösta Sundqvist on todellinen suomirockin suurmies, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Raparperitaivas on syväluotaus Göstan elämään ja musiikkiin.  Esityksessä Gösta kertoo elämästään, nuoruudestaan, jalkapallosta, kappaleiden synnystä, ja maailman menosta – kaikki tämä göstamaisella huumorilla höystettynä. Illan mittaan hän tapaa monia ystäviään, ja myös hänen laulujensa hauskat henkilöt heräävät eloon.  Esityksessä kuullaan kaikki Leevi and the Leavingsin suurimmat… Jatka lukemista Raparperitaivas – Kesäilta Göstan ja Leavingsin kanssa 

Raparperitaivas – Kesäilta Göstan ja Leavingsin kanssa

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU, Suomi

Gösta Sundqvist on todellinen suomirockin suurmies, joka on jättänyt pysyvän jäljen suomalaiseen sielunmaisemaan. Raparperitaivas on syväluotaus Göstan elämään ja musiikkiin.  Esityksessä Gösta kertoo elämästään, nuoruudestaan, jalkapallosta, kappaleiden synnystä, ja maailman menosta – kaikki tämä göstamaisella huumorilla höystettynä. Illan mittaan hän tapaa monia ystäviään, ja myös hänen laulujensa hauskat henkilöt heräävät eloon.  Esityksessä kuullaan kaikki Leevi and the Leavingsin suurimmat hitit, joten… Jatka lukemista Raparperitaivas – Kesäilta Göstan ja Leavingsin kanssa