Viimeiset menneet Tapahtumat

Uittamon kesäteatteri – Show Must Go On

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU

Show Must Go On on Queen-yhtyeen musiikkiin perustuva spektaakkeli huippulaulajineen, bändin tyylille uskollisine pukuineen ja valoineen. Esitys on samalla kunnianosoitus kaikkien aikojen karismaattisimman laulajan, Freddie Mercuryn muistolle. Mercuryä esittää Mikael Saari, jonka hurmaavaa Queen-tulkintaa on kuultu aiemmin muun muassa Tähdet Tähdet -laulukilpailussa. Suuri yleisö muistaa Mikaelin myös UMK-kilpailun finaalista, jossa hän on ollut mukana jo… Jatka lukemista Uittamon kesäteatteri – Show Must Go On

Uittamon kesäteatteri – Dingo-musikaali AUTIOTALO

Uittamo Paviljonki Rykmentintie 29, TURKU

Autiotalo-musikaali kertoo Dingo-yhtyeen ja sen keulakuvan Neumannin uskomattoman tarinan. Musikaali kertoo 80-luvun rock-ilmiöstä Suomessa, jolloin Dingo aiheutti maanlaajuisen rockhysterian. Dingo rikkoi vuosien 1984-1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy-ja konserttimyyntien ennätykset Suomessa.    Tarina alkaa, kun Pertti Nieminen niminen nuorukainen lähtee merille. Kun hän palaa Suomeen ja perustaa kavereidensa kanssa Dingon, loppu onkin suomalaisen rock-musiikin historiaa.… Jatka lukemista Uittamon kesäteatteri – Dingo-musikaali AUTIOTALO